All posts filed under: Matkat

Ponte Tibetano Carasc

(Scroll down for English) Suomen sää on ollut kerta kaikkiaan niin masentava koko tämän ja edellisen viikon ajan, että olen huomannut selailevani useammankin kerran reissukuvia ja palannut mielessäni Italian lämpöön ja upeisiin maisemiin. Koska sama kaamosmasennus vaivaa varmaan monia muitakin, ajattelin piristää myös teitä kertomalla vielä vähän matkastamme. Ajelimme reissun viimeisellä viikolla Sveitsin puolelle useampaankin kertaan ja eräänä kertana määränpäänä oli Ponte Tibetano Carasc, eli kahden vuoren välissä oleva riippusilta lähellä Bellinzonan kaupunkia. Nyt pieni varoituksen sana tähän alkuun: Jos sinulla on paha korkean paikan kammo, tämä ei ole välttämättä hyvä paikka sinulle. Koska ajomatka vuoren rinnettä ylös päin oli rehellisesti sanottuna pelottavin ajomatka, jolla olen koskaan ollut. Tie oli hädin tuskin yhden auton levyinen (silti se oli kaksisuuntainen), toisella puolella tietä oli lähes koko ajan jyrkkä pudotus suoraan alaspäin (eikä reunalla ollut kaiteita), tiessä oli aivan superjyrkkiä mutkia (joiden taakse ei nähnyt yhtään, että tuleekohan sieltä auto vastaan), ja kaiken lisäksi siellä tiellä oli vielä vuohiakin. Näitä kuvia katsoessa ihmettelen oikeasti, että miten selvittiin putoamatta. Ajomatkan jälkeen oli käveltävä ehkä kilometrin verran autotietä pitkin …

14 kuvaa Genovasta

(Scroll down for English) Luulitteko, että Italia-jutut loppuu siihen kun palaamme Suomeen? Ehei, mulla on vielä monta paikkaa varastossa, joista en oo ehtinyt kertoa teille, ja yksi niistä on Genovan kaupunki. Ajelimme muutama viikko sitten reilun kolmen tunnin ajomatkan Genovaan, tuohon vajaan 600 000 asukkaan satamakaupunkiin. Tällä kertaa Mauno-koira jätettiin suosiolla kotiin, koska yleensä nuo suurkaupungit ei oo ihan parhaita paikkoja koirille (tai ainakaan meidän Maunolle, joka syö maasta ihan kaiken). Tiesimme siis jo sinne lähtiessämme, että emme ehtisi viettää kaupungissa aikaa kuin pari tuntia. Jo moottoritieltä näkyi selvästi, kuinka kaupunki on rakennettu hauskasti moneen kerrokseen vuoren rinteelle. Wikipedia mukaan ”Genova rakentuu mittavien korkeuserojensa vuoksi monelle eri tasolle: kaupungin sokkeloinen vanhakaupunki sijaitsee rinteellä rannan tuntumassa, ylempänä on liikekeskusta ruutuasemakaavoineen ja ylhäällä vuorenrinteillä on asuinalueita”. Me jätimme automme vanhan satama-alueen läheisyyteen (jonne on muuten helppo päästä moottoritieltä) ja hengailimme lähinnä satama-alueella (joka on nykyään kävelyaluetta) ja vanhassa kaupungissa. Itse kaupunki oli hyvin erilainen kuin Milano tai Verona. Siinä missä Verona on selvästi turistikaupunki, joka on täynnä upeita vanhoja nähtävyyksiä ja Milano on selvästi businesskaupunki, joka on täynnä muotia, …

Kiitos Italia, olit ihana!

(Scroll down for English) Kirjoitan tätä postausta perjantaiaamuna. Tänään on jäljellä siis enää yksi aamu Italiassa. Ja kun tämä kirjoitus julkaistaan, olemme jo matkalla kohti Suomea. Puoli vuotta kestänyt matka on siis päättymässä ihan näinä hetkinä. Tunteeni ovat hyvin ristiriitaiset. Tiedän toistavani itseäni kun sanon, että tämä matka on ollut parasta mitä mulle on tapahtunut niin monesta eri syystä, etten voi edes luetella niitä tähän. Siksi tunnen palan nousevan kurkkuuni, kun vain ajattelenkin Suomeen palaamista. Tai ei minua niinkään sureta takaisin Suomeen palaaminen eikä edes tämän matkan loppuminen, vaan se, että joudun lähtemään pois täältä Pohjois-Italiasta. Koska tuntuu, että olisin voinut viettää täällä vielä ainakin toiset pari kuukautta, ehkä jopa puoli vuotta. Otimme näistä viimeisistä viikoista kaiken irti. Kävimme Sveitsin puolella useampaankin kertaan (postausta tulossa vielä ainakin upeasta ajomatkasta, kun kävimme katsomassa Matterhornia) ja Genovassa, joka oli aivan erilainen kuin Verona tai Milano (ja tässä kohtaa herääkin kysymys, onkohan kaikki Italian suurkaupungit näin erilaisia keskenään?). Torstaina ajoimme Maggiorejärven ympäri, ihastelimme sen maisemia auringonlaskussa ja minä hyvästelin hiljaa mielessäni sitä vasten kohoavat vuoret. Tämän postauksen kuvat …