Italia, Matkat
Jätä kommentti

Lecco kaupunki Comojärven rannalla

En tiedä mikä näissä Italian järvikaupungeissa on (ja järvikaupungeilla tarkoitan niitä kaupunkeja, jotka ovat Gardajärven, Maggiorejärven ja Comojärven, eli Italian suurimpien järvien rannoilla), mutta nämä ovat toinen toistaan upeampia.

Teimme aiemmin tällä viikolla päiväreissun Leccon kaupunkiin. Lecco on 50 000 asukkaan kaupunki Comojärven kaakkoiskulmassa noin 50 kilometrin päässä Milanosta. Vietimme kaupungissa vain muutaman tunnin, joten emme ehtineet tehdä juuri mitään, mutta silti kaupungista jäi niin hyvä fiilis, että se ansaitsee ihan oman postauksensa.

Miksi?

No ensinnäkin jo ajomatka Varesesta Leccoon oli täynnä upeita vuoristomaisemia. Itse kaupungissa vuoria näkyi jokaisessa ilmansuunnassa, eikä upeilta maisemilta voinut kerta kaikkiaan välttyä. Plussaa toi myös se, että kaupunki ei ollut täynnä turisteja, kuten jotkut muut kaupungit Comojärven ympäristössä.

Kaupungista ja sen lähistöltä löytyy monenlaista ajanvietettä, kuten kirkkoja ja museoita, maastopyöräily- ja patikointireittejä sekä kalastamista ja melomista.

Me kulutimme aikaamme seikkaillen kaupungin kaduilla ja kävellen rantaviivaa pitkin. Nautimme jäätelöt ja saimme paikalliselta ystävältämme vinkin vierailla Brewery Herba Monstrumissa, joka on paikallinen panimopubi, mutta siestan ja tiukan aikataulumme vuoksi paikka jäi tällä reissulla kokeilematta.

Sen sijaan lähdimme ajelemaan mutkittelevaa ja paikoitellen todella pelottavaa vuoristotietä kohti viiden kilometrin päässä olevaa Piani d’Erna kaapelihissiä, ajatuksenamme ajella kaapelihissillä ylös vuoren huipulle ihastelemaan maisemia.

Kävi kuitenkin niin, että kun näin superjyrkän vuoren rinteen ja sen hissin superohuen kaapelin (joka näytti siltä, että se ei voi mitenkään kestää hissin painoa), minut täytti niin hirveä pelko, etten kerta kaikkiaan uskaltanut lähteä hissin kyytiin. Kiitos siis korkean paikan kammoni, josta olen jo kertaalleen uhonnut pääseväni eroon.

Minä jäin siis suosiolla alas, kun poikaystäväni ja hänen siskonsa lähtivät kaapelihissillä yläilmoihin.

Alhaalla oli onneksi ravintola josta sai juotavaa, joten kulutin aikaani paikan terassilla nauttien kylmästä juomasta ja auringonpaisteesta, kun rohkeammat vaaransivat henkensä ensin kaapelihississä (joka ei kuulemma ollut ollenkaan pelottava ja johon kuulemma minunkin olisi pitänyt uskaltaa tulla) ja myöhemmin ylhäällä todella kapeilla vuoristopoluilla (jotka olivat kuulemma aika pelottavia ja joihin minä en kuulemma olisi ikinä uskaltanut mennä).

Ylhäällä oli kuulemma mielettömät maisemat ja sinne kannattaa kuulemma ehdottomasti mennä JOS ei kärsi korkean paikan kammosta.

Mutta ihana päivä siis ihanassa kaupungissa, onko täällä muita Leccossa tai muissa Comojärven kaupungeissa vierailleita?

This entry was posted in: Italia, Matkat
Tagged with: , ,

Kirjoittanut

Adventurer, food enthusiast, nature lover, sister and proud owner of a cat and a dog.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s